Tules on valo- ja äänitapahtuma, jonka ytimessä ovat luonto, paikkasidonnainen DIY-taide, musiikki, tanssi, kohtaaminen, saunat ja yhdessä tekeminen. Tapahtuma tuotetaan yhteisöllisesti ja vapaaehtoisvoimin.
19.9.2026 järjestetty, sarjassaan ensimmäinen Tules toimi Alhovuoren Kiinteistöt Oy:n ja samalla Alhovuoren yhteisön varainkeruutapahtumana: tapahtuman tuotto käytetään lyhentämättömänä alueen kunnostamiseen ja kehittämiseen.
kaksi esiintymislavallista puhujia ja keskustelun vetäjiä, muusikoita ja tiskijukkia sekä osallistavia ohjelmanumeroita
komea kollaasi lahjoitettua sisältöä myös lavojen reunamilta aina leireilyalueelle asti
liuta asialleen omistautuneita leditarhureita ja valovelhoja
arviolta pitkälle yli parisataa vapaaehtoistyötuntia tapahtuman pystytyksen ja purun sekä itse tapahtuman aikana
n. 400 metriä voimavirtakaapelia ja 128 rullaa vessapaperia (jälkimmäistä jäi kivasti vielä keväällekin!)
117 myytyä lippua, joista 63 tavallista & 54 tukilippua - kokonaiskävijämäärän arvioidaan olleen yli 130, kun lasketaan mukaan perheiden veloituksetta tapahtumaan osallistuneet alle 12-vuotiaat
Tapahtuma suunniteltiin, rakennettiin ja purettiin täysin vapaaehtoisvoimin. Esiintyjät, taiteilijat, ohjelmien vetäjät ja muuta sisältöä tapahtumaan tarjonneet tulivat paikalle laitteistoineen ja rekvisiittoineen omatoimisesti ja omakustanteisesti, sekä ilman esiintymispalkkioita tai kulukorvauksia. Tapahtuman markkinointiin ei käytetty rahaa, vaan sanaa levitettiin somessa postaten ja henkilökohtaisesti väkeä paikalle kutsuen.
Lavojen äänentoisto sekä alueen tilapäissähköjen kaapelit ja varusteet olivat niin ikään käytössä yhteisön jäsenten tarjoamana. Järjestyksenvalvonta oli lahjoitus yhteisön jäseniltä: tiimin liidi ei veloittanut työvuorostaan mitään ja hänen apunaan toimineet Vuorenpeikot olivat vapaaehtoisvuorolaisia, kuten olivat myös lippupisteellä palvelleet sekä vessojen siisteydestä huolehtineet.
Becomings on symposium, kohtaamispaikka ja kokeellinen tila ihmisille, jotka haluavat rakentaa jotain uutta. Se tuo yhteen projekteja, unelmia, tutkimusta ja taidetta sekä niiden tekijöitä – luoden tilaa keskeneräisille ajatuksille tulla näkyviksi, löytää liittolaisia ja nähdä, mitä voi syntyä, kun erilaiset tekijät kohtaavat.
Venuella esiintyivät JP Heikkinen, Christian Helle , Jessu, Vidar Zilliacus, Samppa sekä Rakkaus-Tuomas.
Suurkiitos kaikille!
Becomings-venuen vuoden 2026 Tulekseen tuotti Uudistavien elinympäristöjen keskus ry. Lohjan Kaupunki tuki Becomingsia 500€:n kohdeavustuksella.
Vaikka tapahtuma toteutettiin yhteisön avulla ja tuella, oli talousennuste tiukka, eikä se niin toteutuessaan olisi onnistunut toimimaan tarkoituksenmukaisesti, eli keräämään varoja Alhovuoren kunnostamiseen:
menoiksi arvioitiin ~1 100 €
breakeven laskettiin saavutettavan 95 kävijällä
(80+15 myytyä lippua)
Vielä perjantaina laskelma näytti negatiiviselta, kun lippuja oli ostettu ennakkoon vasta hieman reilut 40 kappaletta. Huonosta sääennusteesta huolimatta väkeä innostui paikalle ja lipunmyynnistä 35% tapahtui vasta ovella. Suuri kiitos myös tukilipun valilnneille kävijöille, joita oli lopulta yli kolme kertaa ennustettua enemmän!
TULOT:
lipunmyynti 1 506,62 €
MENOT:
vuokravessat −440 €
paperit, käsidesit ym. −63,65 €
juomavesi −100 €
rannekkeet −24 €
MENOT YHT. -638,77 €
TAPAHTUMAN TUOTTO: 867,85 €
(summat ei sis. alv)
Suurkiitokset ihan kaikille, jotka tulitte paikalle ja osallistuitte varainkeruutapahtumamme luontiin niin tekemällä kuin kokemalla - tukenne ja läsnäolonne oli todella merkityksellistä!
Erityisen iso kiitos myös kesäkurpitsoja ja uunituoreita kuivakakkuja ynnä muuta tervehdykseksi tuoneille naapureille, sekä kaikille muillekin paikalle saapuneille Alhovuorella joskus aikaa enemmän viettäneille, tarinoitanne oli ihana kuunnella!
Vuoden 2027 Tules on vasta kipinänä ajatushautomossa, mutta mikäli se järjestetään tuolloin uudelleen, niin